Punaisia tappamassa

Sainio, Pentti

Punaisia tappamassa avaa ainutlaatuisen ikkunan sisällissodan kärsimysten raakaan temmellyskenttään. Kirjan perustana ovat myöhemmin majuriksi ylenneen Osmo Selinheimon pikkutarkat, noin 1 300 sivua käsittävät päiväkirjamerkinnät toiminnastaan. Valkoinen upseeri kirjoitti ne aikanaan itseään ja omiaan varten. Ne ovat olleet suvun hallussa julkisuudelta piilossa tähän päivään.

Paljastava kirja tuo 100 vuoden takaa eläväksi Etelä-Savossa käytyjä sodan ratkaisevia taisteluja. Näihin Savon rautatiesodan taisteluihin Mikkelin lyseolainen Osmo Selinheimo osallistui 18-vuotiaana vapaaehtoisena suojeluskuntalaisena. Samoihin taisteluihin osallistui myös Kajaanin yhteiskoulun abiturientti, 17-vuotias vapaaehtoinen suojeluskuntalainen Urho Kaleva Kekkonen - tuleva tasavallan presidentti. Osmo ja Urho osallistuivat moniin samoihin taisteluihin ja heidän sotatiensä osuivat yksiin noin kahden kuukauden ajan.

Konkaritoimittaja Pentti Sainio on työskennellyt Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa ja Apu-lehdessä. Sainion kynästä ovat syntyneet muun muassa kirjat Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa?, Kummolan kääntöpiiri ja Minne Suomi pommittaa?.

Kustantaja: Into
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523511057
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 99.1 92.71 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Suomen sotahistoria

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.