Kuinka puhua valasta

Mustill, Tom

Mitä jos voisimme puhua eläinten kanssa? Kuinka puhua valasta on upea tietokirja valaiden elämästä ja eläinkommunikaation mahdollisuudesta.

BBC:n luontodokumentaristi Tom Mustill oli vuonna 2015 valassafarilla Kalifornian rannikolla, kun ryhävalas ponnahti ilmaan hänen kanoottinsa keulan vierestä - ja väisti Tomia aivan viime hetkellä. Tom päätti selvittää, mitä oikein oli tapahtunut, ja tutkimukset johtivat valaiden ja eläinkommunikaation kiehtovaan maailmaan. Hän tapasi muun muassa tutkijoita, jotka haluavat käyttää tekoälyä eläinten kommunikaation tutkimukseen ja kääntämiseen ihmiskielelle. Kieliteknologian menetelmiä onkin alettu yhä enemmän käyttää myös eläinten kommunikaation tutkimuksessa. Idea on opettaa tavallisesti ihmiskielten kääntämiseen käytettävää tekoälyä poimimaan ja tunnistamaan toistuvia ja säännönmukaisia kaavoja eläintenvälisestä kommunikaatiosta.

Tom Mustillin matkassa lukija pääsee kurkistamaan, miten luonnontieteilijät ja start up -yritykset eri puolilla maailmaa selvittävät uusimman teknologian avulla eläinten erilaisia viestintätapoja. Olemme lähempänä kuin koskaan sitä, että voimme oikeasti puhua eläinten kanssa, ja valaat valtavine nisäkkään aivoineen tarjoavat todennäköisimmän mahdollisuuden onnistua tässä.

Teoksessaan Mustill perehtyy lisäksi ihmisten ja valaiden yhteiseen historiaan ja kuljettaa tarinaa aina 1600-luvun hollantilaisten luonnontieteilijöiden ja Australian alkuperäisasukkaiden kokemuksista 1800-luvun valaanpyynnin kautta meidän päiviimme saakka.

Tom Mustill on biologi, palkittu elokuvantekijä ja kirjailija, joka on työskennellyt muun muassa David Attenborough’n ja Greta Thunbergin kanssa. Hänen elokuviaan on esitetty esimerkiksi YK:ssa ja Glasgowin ilmastokokouksen avajaisissa ja verkossa niillä on yli 70 miljoonaa katselukertaa.

 

Kustantaja: Aula & co
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523641624
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 58

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10+
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha2
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio5
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.