Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä

Sykäri, Venla; Rantakallio, Inka; Westinen, Elina; Cvetanovic, Dragana

Hiphop on Yhdysvalloissa 1970-luvulla katukulttuurina syntynyt ja 1980-luvulta lähtien maailmanlaajuiseksi kasvanut nuorisokulttuurin muoto. Sen osa-alueet - DJ-toiminta, rap-musiikki ja -lyriikka, breikkaus ja graffiti - ovat kehittyneet sekä tiiviissä vuorovaikutuksessa että kukin omaan suuntaansa. Kirja Hiphop Suomessa: puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä sisältää näkökulmia suomalaiseen hiphop-kulttuuriin sen koko kehityskaaren ajalta: vuosien 1983-1984 vaihteesta nykyhetkeen asti.

Kirjassa tutkijoiden ja kulttuurin toimijoiden äänet kohtaavat. Kirja jakautuu temaattisesti kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee hiphopin vertaiskulttuurisia kehitysvaiheita graffitin, breikin ja improvisoidun räpin osalta. Kirjan toinen osa keskittyy räppäämiseen ja räppiin. Aiheina ovat autenttisuuden kysymykset sekä yhteiskunnalliset teemat sosiaalipoliittisista ja ekokriittisistä kannonotoista uskontoon, rotuun ja sukupuoleen. Kirjan kolmannessa osassa DJ:t, toimittajat, musiikintuottajat sekä hiphop-työpajojen vetäjät valottavat niitä osia hiphop-kulttuurista, jotka eivät suoraan näy yleisölle taiteellisen tuotannon tai performanssin muodossa.

Kirja on syntynyt Nuorisotutkimusseuran yhteydessä toimivan Hiphop Suomessa: suuntauksia ja sukupolvia -tutkimusverkoston piirissä osana Koneen säätiön rahoittamaa hanketta (2016-2018). Kirja heijastaa verkoston tavoitetta rakentaa siltoja akateemisen ja tutkimuskentän analyysin välille sekä edistää hiphopille ominaisen suullisen ja toiminnallisen kulttuurin kirjallista dokumentointia.
Sisällys

Johdanto: Hiphop Suomessa 35 vuotta
Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Dragana Cvetanovic & Elina Westinen

I Hiphopin varhaisvaiheet ja muotoutuminen vertaisyhteisöissä:
1. Tatu Tuominen: Silmät, jotka näkevät vain nimiä
2. Jussi "Focus" Sirviö: Vahva tahto tukijärjestelmänä
3. Dragana Cvetanovic: Breikkaaja Ukko Niemi Porvoosta
4. Venla Sykäri: Freestyle osana suomalaista hiphop-kenttää: improvisoinnin taito, vaikutteet ja kehitys

II Räppääminen ilmaisuna ja identiteettinä
5. Antti-Ville Kärjä: Suomiräppiä ennen suomiräppiä: suomalainen rap ja historian poliittisuus
6. Elina Westinen & Inka Rantakallio: "Keep it real" - Rap-artistien näkemyksiä autenttisuudesta
7. Dragana Cvetanovic: "Mitä merkkaa yhden emceen runous, sanat vasta alku, loppu vast vallankumous": Avaimen Punainen Tiili -albumin sanoitukset, rap-sukupolvi ja yhteiskuntaluokka
8. Susanna Välimäki: Ympäristökriittinen suomi- ja saameräppi: Paleface, Ailu Valle ja Terttu Järvelä
9. Inka Rantakallio: Uskonto ja henkisyys suomalaisessa rap-musiikissa
10. Elina Westinen: Kuulumisen ja etnisyyden neuvottelua monimuotoisessa suomiräpissä
11. Kirsikka Ruohonen & Nora Horn: "Hei jäbä veti hyvin!"- naisverkostojen tärkeydestä
12. Dragana Cvetanovic: Räppi oli minulle rakkautta ensi silmäyksellä


III Taustan tekijät ja kulttuurin välittäjät
13. Kim Ramstedt: "Paljon hommaa mistä sun piti huolehtii". DJ:n vaihtelevat tehtävät ja roolit hiphop-musiikin paikallistumisessa Suomessa
14. Mikko Mäkelä & Inka Rantakallio: Hiphop-tutkimusta radiossa: Rap Scholarin tarina
15. Marko Ylitalo: Taustan tekijät
16. Elina Westinen: Anu Manner - Pipefestin tekijä
17. Hanna Yli-Tepsa: Rap-työpajat voimaantumisen sosiaalisena kontekstina
18. Pete "Hende" Nieminen: Graffitit ja katutaide nuorisotyön välineinä

 

Kustantaja: Nuorisotutkimus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527175873
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 78.89142; 30.12

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.