Lopotti
Kinnunen, Tommi
"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla.Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510415344
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
Ei kertonut katuvansa (mp3-CD)
Kinnunen, Tommi
Pintti (mp3-CD)
Kinnunen, Tommi
Ei kertonut katuvansa
Kinnunen, Tommi
Ei kertonut katuvansa
Kinnunen, Tommi
Ei kertonut katuvansa
Kinnunen, Tommi
Huokauksia luokasta
Kinnunen, Tommi; Rytisalo, Minna
Kaarna
Kinnunen, Tommi
Lopotti
Kinnunen, Tommi
Lopotti (mp3-CD)
Kinnunen, Tommi
Neljäntienristeys
Kinnunen, Tommi
Neljäntienristeys
Kinnunen, Tommi
Neljäntienristeys (näytelmäversio)
Kinnunen, Tommi-Salminen, Paula
Neljäntienristeys Juhlapainos
Kinnunen, Tommi
Pimeät kuut
Kinnunen, Tommi
Pimeät kuut
Kinnunen, Tommi
Pintti
Kinnunen, Tommi
Pintti
Kinnunen, Tommi
Ei kertonut katuvansa
Kinnunen, Tommi; Männikkölahti, Hanna (s
Lopotti
Kinnunen, Tommi
Neljäntienristeys (CD-mp3-levy)
Kinnunen, Tommi
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 1 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Saatavilla käytettynä | ||
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected] | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |