Ei saatavilla
Ihmeellisten asioiden museo
Hoffman, Alice
Uusia pilvenpiirtäjiä nousee kaupungin ylle päivittäin, ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Vuoden 1911 New Yorkissa ajat muuttuvat nopeammin kuin sydän ehtii käsittää. Yksinäinen Coralie-tyttö kasvaa isänsä tiukassa valvonnassa Ihmeellisten asioiden museossa Coney Islandilla. Museon vetonauloja ovat muun muassa Perhostyttö, Susimies ja satavuotias kilpikonna. Coralie ui merenneidoksi naamioituneena omassa tankissaan ja kaipaa vapauteen, pois isänsä ankaran katseen alta. ärijuutalaisen yhteisönsä jättänyt valokuvaaja Eddie Cohen näkee linssinsä läpi New Yorkin valtavan kasvun mutta myös sen ongelmat: naisten ja lasten kaltoin kohtelun, työläisten surkeat olot, kaupungin pimeimmätkin kujat. Kun Coralien ja Eddien tiet kohtaavat keväällä 1911, kaaoksen keskellä syntyy toivo oman paikan, ja perheen, löytymisestä. Taianomainen Ihmeellisten asioiden museo on romaani rakkaudesta, ihmisyydestä, kummajaisista ja etenkin New Yorkista ja sen monista kasvoista.
Kustantaja: Gummerus
Sidosasu:
ean: 9789512099573
Ilmestymisvuosi: 2015
Tekijän muu tuotanto:
Lyhtyjen yö
Hoffman, Alice
Punainen puutarha
Hoffman, Alice
Aavikon kyyhkyset
Hoffman, Alice
Magic lessons
Hoffman, Alice
Practical magic
Hoffman, Alice
The book of magic
Hoffman, Alice
The rules of magic
Hoffman, Alice
The World That We Knew
Hoffman, Alice
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |