Audiovisuaalinen mediakulttuuri
Ei saatavilla

Audiovisuaalinen mediakulttuuri

Herkman, Juha

Selkeä johdatus audiovisuaaliseen mediakulttuuriin ja suomalaisen mediamaiseman kriittiseen ymmärtämiseen.

Vaikka niin kutsuttu uusmedia on tullut osaksi arkea, televisiota voi edelleen pitää valtamediana ja suomalainen elokuvakin on löytänyt jälleen yleisönsä. Elämme aikaa, jossa "vanha" ja "uusi" media elävät rinnakkain. Siksi uusmedian huumassa tarvitaan edelleen näkemystä perinteisemmistä audiovisuaalisista medioista ja ennen kaikkea niiden suhteesta uuteen.

Kantavana ajatuksena kirjassa on se, että media läpäisee nykyään koko kulttuuria – niin työtä kuin vapaa-aikaa, niin faktaa kuin fiktiota. Kulttuuri on toisin sanoen läpeensä medioitunut, median kyllästämä. Puhuminen mediakulttuurista eri mediateknologioiden (elokuva, televisio, uusmedia) sijaan korostaa median ja kulttuurin kaikkinaista nivoutumista toisiinsa. Kirjassa käydäänkin jatkuvaa rajanvetoa siitä, missä määrin mediakohtaiset erot ovat nykyään merkittäviä.

Kirja antaa välineitä medioituneen kulttuurin analyysiin. Siinä tarkastellaan mediatuotantoa, esityksiä ja niiden vastaanottoa historian, lajityyppien, kerronnan ja yleisöjen näkökulmista. Mediakriittinen lukutaito ohjaa pohtimaan median ja vallan keskinäistä vuorovaikutusta. Audiovisuaalinen mediakulttuuri on tarkoitettu oppikirjaksi av-kulttuurin koulutukseen, mutta sujuvan esitystapansa ansiosta se soveltuu myös muille asiasta kiinnostuneille.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789517680820
Ilmestymisvuosi: 2005

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.