Satuperinteestä nykyrunoon
Hämäläinen, Niina & Karhu, Hanna & Vuorikuru, Silja
Kuinka horjumattomia ovat suullisen ja kirjallisen rajat? Millaisia suullisen perinteen ja kaunokirjallisten tekstien väliset suhteet ovat? Millaisin analyyttisin työvälinein suullisen perinteen ja kaunokirjallisten tekstien suhteita voidaan tarkastella?
Satuperinteestä nykyrunoon - Suullisen perinteen ja kirjallisuuden yhteyksiä liikkuu folkloristiikan ja kirjallisuudentutkimuksen rajapinnoilla. Kokoelman artikkeleissa tarkastellaan niin Lumikki-sadun toisintoja, kansankirjoittajien kirjeitä kuin 1800-luvun virsiaineistoja. Monet tutut teokset Kantelettaresta Maiju Lassilan tuotantoon avautuvat kirjassa uusilla tavoilla. Toisaalta tarkasteltavana on myös aiemmin vähäisesti tutkittua aineistoa, kuten arkkiveisuja ja rekilauluja. Teoksen aikajänne ulottuu 1700-luvulta nykypäiviin, ja kohdekirjailijat vaihtelevat L. Onervasta Monika Fagerholmiin ja Otto Manniseen.
FT, tutkija Niina Hämäläinen johtaa SKS:n ja Kordelinin säätiön rahoittamaa digitaalista, kriittistä Avoin Kalevala -projektia (2018-2020).
FT Hanna Karhu työskentelee Helsingin yliopistossa tutkijana. Tällä hetkellä hän tutkii Mannisen tuotannon ja rekilaulujen yhteyksiä.
FT Silja Vuorikuru työskentelee Helsingin yliopistossa post doc -tutkijana. Tällä hetkellä hän tutkii Suomen ja Viron kaunokirjallisia yhteyksiä. Vuorikurun kirjailijaelämäkerta Aino Kallaksesta Maailman sydämessä ilmestyi vuonna 2017 (SKS).
Kustantaja: SKS
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789518580303
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 86
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 2 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |