Pentti Linkola
Kylänpää, Riitta
Jo 50 vuoden ajan Pentti Linkola on ollut näkyvin ja kuuluvin ekologisen elämänmuodon puolestapuhuja Suomessa. Hänen puheenvuoronsa, artikkelinsa ja kirjansa ovat havahduttaneet ja innostaneet mutta myös nostattaneet rajua kritiikkiä. Omalla elämäntavallaan ja valinnoillaan Linkola on antanut vaikuttavaa katetta ajatuksilleen, joita ei ole voitu sivuuttaa eikä vaientaa.Miten Pentti Linkola, Helsingin Yliopiston rehtorin poika, sotienvälisen suomalaisen akateemis-poliittisen eliitin jälkeläinen, päätyi kalastajaksi ja ajattelijaksi, jonka tuntee koko Suomen kansa? Kokenut journalisti Riitta Kylänpää on kirjoittanut elävän, terävän ja vaikuttavan elämäkerran, joka perustuu Linkolan kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin sekä laajoihin haastatteluihin. Kylänpää kertoo niin helsinkiläisen koulupoika-Pentin monomaanisista keräily- ja kirjoitusharrastuksista kuin sopeutumattoman sykkiläisen tempauksista, niin nuoren miehen huikaisevista luontokokemuksista kuin ajatukset valtaavasta sysimustasta epätoivosta. Kirjan sivuilla tavataan kirjailijoita ja ornitologeja, kriitikkoja ja kannattajia, soutajia, naapureita, kylänmiehiä ja julkkiksia. Elinvoimainen, utelias ja energinen ajattelija-kalastaja on kiehtonut monia.
Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522343505
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
Ett nyfiket sinne : Claes Andersson
Kylänpää, Riitta
Utelias mieli
Kylänpää, Riitta
Nyt vasta näen
Kylänpää, Riitta
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 6 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 2 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 2 | |
Keskusvarasto | 4 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |