Juuri
Hukkanen, Sanna
Juuri on Sanna Hukkasen esikoissarjakuva-albumi. Albumi koostuu viidestä
toisiinsa linkittyvästä elämänkerrallisesta sarjakuvatarinasta.
Sarjoissa tekijä yhdistelee mummonsa lapsuuden ja nuoruuden kertomuksia
oman elämänsä kokemuksiin, rakentaen näin sillan kahden eri aikakauden
ja kulttuurin välille. Sarjakuvat käsittelevät kotiseudulle palaamiseen
liittyvää käänteistä kulttuurishokkia, sukupolvien välisiä
yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä
äitiyttä.
Sarjakuva-albumin nimi viittaa tekijän omien juurten
lisäksi metsän puiden juuriin ja juurten muodostamiin verkostoihin.
Juuri tulee esille albumissa myös ruisleivän juurena, jonka tekijä on
saanut mummoltaan. Mummolle juuri oli tullut hänen omalta äidiltään,
kulkien pitkän ajan suvun naisten perintönä.
Sanna Hukkanen (s.
1978) on joensuulainen kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja.
Valmistuttuaan kuvataiteilijaksi vuonna 2005 hän asui ja työskenteli
vuosia Tansaniassa. Ulkomailla asuminen sai tekijän kiinnostumaan omista
juuristaan aivan uudella tavalla.
Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522702340
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat
Tekijän muu tuotanto:
FUgrics
Hukkanen, Sanna
Kulttuurisia kohtaamisia ja solmuko
Jokisalo, Jouko; Simola, Raisa; Lehtimaj
Taiga - EtnoGraafinen matkakertomus
Hukkanen, Sanna
Metsänpeitto
Hukkanen, Sanna; Aula, Inkeri
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 5 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 3 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |