Marsalkan muskettisoturit - Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918-1946

Tyni, Mikko

Millaiset järjestelyt ja ihmiset kulissien takana suojasivat Mannerheimia salamurhalta?

Tietokirjailija Mikko Tynin monivuotinen tutkimustyö vaietun ja salatun teeman äärellä nostaa valokeilaan suurmiehen tuntemattomat henkivartijat sekä lukuisat marsalkkaa vuosien varrella kohdanneet uhkatilanteet.

Mannerheimista on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään toisesta suomalaisesta, mutta kolmen sodan ylipäällikön ja kaksinkertaisen valtionpäämiehen turvallisuutta ja henkivartiointia ei aiemmin ole avattu suurelle yleisölle.

Kirja perustuu laajan koti- ja ulkomaisen arkistoaineiston ohella ainutlaatuisiin yksityisaineistoihin, kuten useamman henkivartijan säilyneisiin päiväkirjoihin ja valokuviin. Se pureutuu myös kaikkein lähimmäksi toteutumista päässeen kevään 1943 salamurhaoperaation vaiheisiin ja taustaan, muun muassa keskeisimmän osallisen ensi kertaa kerrottujen muistelmien kautta.

Mikko Tyni (s. 1985) on tietokirjailija, joka on perehtynyt laajasti tiedusteluhistoriaan ja sota-ajan lääkintähuoltoon. Hänen päätyönsä on tuotantojohtajana peliteollisuudessa.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523823891
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 92.7
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2309Uutuustieto

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen7
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.