Isäni puiden omenat: Jaakko Haavikko, pappi ja runoilija

Haavio-Tapaninen, Annikka

Jaakko Haavion isä istutti joka vuosi uusia omenapuita. Kerran taimia katsellessaan hän suri, ettei koskaan näkisi niissä hedelmiä. Silloin apupoikana ollut pikku-Jaakko pelästyi, että joku muu korjaisi isän istuttamien puiden sadon ja ilmoitti kiireesti, että hänestäkin tulee pappi. Ja niin tulikin. Tuli pappi, runoilija ja ihminen, joka korjasi lopulta myös isänsä pappilan omenat. Runoudesta Haavio löysi pelastusrenkaan, kun sota oli hajottanut nuoruuden aatemaailman.

Annikka Haavio-Tapaninen muistelee isäänsä tyttären äänellä. Lähelle kirkkoherran perheen elämän tuovat Kaisan ja Jaakon opiskeluaikaiset rakkauskirjeet, kortit rintamalta ja Haavion ruutuvihkoon kirjoittamat runot.

Aikaisemmin Annikka Haavio-Tapaniselta on julkaistu teos Ilo nähdä WSOY:n Ihmisen ääni -sarjassa (2002).

Annikka Haavio-Tapaninen on helsinkiläistynyt arkkitehti, pappilan tyttö ja kulttuurisuvun vesa, joka ilmoitti arkkitehtimatrikkeliin harrastuksikseen mikro sosio- ja ekologian, tarkoittaen vähän kaikkea lasten kanssa dreijaamisesta kyssäkaalin viljelyyn.

"Jos haluat hyväksi kirjailijaksi, nai kirjailija," neuvoivat vanhemmat kollegat setämäisesti nuorta esikoisrunoilijaa, ja harmistunut Annikka keskittyi vuosiksi arkkitehtuuriin olettaen, että sen kynän kautta ohjautuisi kaikki luominen. Kirjoittaminen jäi vähemmälle, muttei väistynyt.

Annikka Haavio-Tapaninen on tehnyt uransa arkkitehtitoimistoissa, viimeksi Stakesin kehittämispäällikkönä, on vaimo, neljän lapsen äiti ja neljän lapsenlapsen isoäiti. Hän kirjoittaa nasevan ironisesti, mutta lämmöllä.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510289631
Ilmestymisvuosi: 2004
Kirjastoluokka: L991