
Pitkä tie vapauteen
Nelson Mandela
Legendaarisen kansanjohtajan muistelmateos - elokuvana tammikuussa 2014Nelson Mandela syntyi vuonna 1918 Transkeissa. Hyväsukuisesta ja lahjakkaasta pojasta piti tulla Tembu-heimon kuninkaan neuvonantaja, mutta hän karkasi Johannesburgiin ja teki töitä nälkäpalkalla saadakseen lakiopintonsa valmiiksi. Samoihin aikoihin hän kiinnostui politiikasta ja liittyi mustan Afrikan kansalaisoikeusjärjestön ANC:n palvelukseen. Vuonna 1964 Mandela tuomittiin laittomasta toiminnastaan elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui vasta 1990. Siitä lähtien hän on johtanut kansaansa sen pitkällä tiellä kohti vapautta ja ollut keskipisteenä draamassa, jota koko maailma on seurannut henkeään pidätellen.Kirjallaan Nelson Mandela haluaa riisua sen vallankumouksellisen ja messiaan myyttisen viitan, jonka hän sai kantaakseen. Hän sanoo olevansa tavallinen mies, jonka epätavalliset olosuhteet nostivat johtajaksi.Pitkä tie vapauteen -teoksen syntyhistoria on yhtä dramaattinen kuin sen kirjoittajan elämä. Mandela kirjoitti muistelmansa pääosin vankilassa, opiskelun varjolla. Vankitoveri kirjoitti monisatasivuisen käsikirjoituksen pienille lappusille, jotka salakuljetettiin muurien ulkopuolelle. Alkuperäiset liuskat haudattiin vankilan pihalle. Kun ne myöhemmin löydettiin, kaikki vangit saivat rangaistukseksi yli neljän vuoden opiskelukiellon.
Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510404287
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 1 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |