12 uutta elämänohjetta

Peterson, Jordan B.

"Älä tee mitä vihaat." 

Odotettu jatko-osa menestyskirjalle 12 elämänohjetta neuvoo, miten löytää tasapaino kaaoksen ja liiallisen järjestyksen välille

Menestyskirjassaan 12 elämänohjetta psykologian professori Jordan B. Peterson yhdisti rohkeasti modernia neurotiedettä, psykologiaa ja filosofiaa ja tarjosi hämäävän yksinkertaiselta vaikuttavia elämänohjeita, joiden punaisena lankana oli merkityksen ja järjestyksen löytäminen kaoottiselta tuntuvassa maailmassa. 

Odotetussa uutuudessaan Peterson linjaa 12 uutta elämänohjetta. Peterson korostaa, että vaikka kaaoksen kesyttäminen on välttämätöntä, liiallinen järjestys voi johtaa tylsistymiseen ja luovuuden tukahtumiseen. Niinpä hän ohjaa lukijaa kokeilemaan rohkeasti uutta ja löytämään potentiaalinsa epäonnistumisen väistämättömästä riskistä huolimatta. Petersonin kiehtovasti ja yllättävästi perustelemia uusia ohjeita ovat muun muassa: ”Luovu ideologiasta”, ”Koeta sisustaa kotisi yksi huone niin kauniiksi kuin mahdollista” ja ”Älä tee mitä vihaat.” 

Toronton ja Harvardin yliopistojen psykologian professori Jordan B. Petersonin kirjaa 12 Elämänohjetta - käsikirja kaaosta vastaan on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta. Hänen YouTube-videoillaan ja podcasteillaan on ollut satoja miljoonia seuraajia, ja hänen kahden vuoden takaisen kirjakiertueensa näki yli 250 000 ihmistä maailman eri kaupungeissa, myös Helsingissä. 

Peterson on julkaissut uransa aikana yli sata tieteellistä artikkeliä, ja hänen vuonna 1999 julkaisemansa kirja Maps of Meaning mullisti uskonnonpsykologian tutkimuksen. Peterson perheineen asuu Torontossa. 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510473184
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 17.3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen11
Rosebud Citycenter0
Lastenkirjakauppa Rosebud Mini2
Rosebud Maria1
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Kuopio1
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.