Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-19
Silvennoinen, Oula
Uusiin lähteisiin perustuvaa käänteentekevää tietoa Suomen ja Saksan yhteistyöstä jatkosodassa
Valtiollisen
poliisin ja kansallissosialistisen Saksan turvallisuuspoliisin
yhteistyö alkoi pian natsien noustua valtaan vuonna 1933. Välirauhan
kesänä 1940 yhteistyö syveni salaiseksi aseveljeydeksi, jonka myötä
valtiollinen poliisi ryhtyi käytännössä Saksan turvallisuuspoliisin
avustajaksi.
Yhteistyön kohtalokkain vaihe käynnistyi jatkosodan
syttymisen jälkeen kesällä 1941. Yhtenä seurauksena tästä olivat
valtiollisen poliisin toimeenpanemat ihmisluovutukset Saksan
viranomaisille.
Oula Silvennoinen osoittaa tutkimuksessaan, että
yhteistyöllä oli myös toinen, kokonaan salattu ulottuvuutensa.
Valtiollinen poliisi ryhtyi Lapin alueella avustamaan Saksan
turvallisuuspoliisin salaisen erikoisyksikön toimintaa tavalla, joka
pakottaa arvioimaan uudelleen kysymyksiä Suomen osallisuudesta ja
syyllisyydestä natsien sotarikoksiin.
Aselevon jälkeen osa
asioista perillä olleista valtiollisen poliisin virkailijoista lähti
Suomesta. Muiden vaikeneminen on varmistanut sen, että Gestapon kanssa
tehdyn yhteistyön yksityiskohdat ovat pysyneet tähän saakka salassa.
Kustantaja: Otava
Sidosasu:
ean: 9789511215011
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 927
Tekijän muu tuotanto:
Köpa salt i Cádiz - Cádizin suolaa
Tandefelt, Henrika; Dahlberg, Julia; Ros
Paperisydän Gösta Serlachiuksen elä
Silvennoinen, Oula
Pappershjärtat
Silvennoinen, Oula
Savunharmaa eminenssi
Silvennoinen, Oula
Villi itä
Roselius, Aapo; Silvennoinen, Oula
Krigaren Lauri Törni Från vinterkri
Pohjonen, Juha; Silvennoinen, Oula
Suomalaiset fasistit
Roselius, Aapo - Silvennoinen, Oula - Ti
Suomalaiset fasistit (pokkari)
Roselius, Aapo - Silvennoinen, Oula - Ti
Tuntematon Lauri Törni
Pohjonen, Juha & Silvennoinen, Oula
Tuntematon Lauri Törni
Pohjonen, Juha & Silvennoinen, Oula
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |