Elämäni kirjat
Ei saatavilla

Elämäni kirjat

Kainulainen, Siru

Kun kuolema koskettaa, voi käydä niin, ettei kokemukselle löydä sanoja. Sain huomata sen, kun puolisoni menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen. Etsiydyin lopulta kuolemaa käsittelevän runouden pariin. Etsin vastauksia mutta löysinkin sanoja, joita aloin koetella ja tunnustella. Se herätti myös halun kirjoittaa kokemuksista, selvitellä tilannetta kirjoittamalla.

Kirjailija Siru Kainulainen tarttuu kirjallisuuden kannalta suureen arvoitukseen, lukemiseen. Lukemisessa ihminen luo mielikuvia peräkkäisten kirjainten ja vaillinaisten sanojen kautta. Syntyy kokonainen maailma, jossa tunteet saavat valtavan roolin.

Kokoelmaa voi lukea lukijaelämäkertana, johon sisältyy elämän koko kaari lapsuudesta hamaan keski-ikään asti. Kirja sopii kirjallisuudesta kiinnostuneille huviksi, joka innoittaa muistelemaan ja pohtimaan omia lukukokemuksia. Lisäksi se voisi hyödyttää esimerkiksi opettajia ja antaa virikkeitä, millä tavalla lukemistapahtumaa voisi myös hahmottaa.

Siru Kainulainen on kirjallisuudentutkija, kriitikko ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjat Runon tuntu (2016) ja Kun sanat eivät riitä. Rytmi, modernismi ja Eila Kivikk’ahon runot (2011). Hän on ollut myös toimittamassa kirjaa Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin (2007).

 

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789517687102
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 86.01
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.