Olipa kerran äiti

Kekkonen, Helmi

Äitiydestä on kirjoitettu paljon, monia arvokkaita ja tärkeitä teoksia äitiyteen liittyvistä kriiseistä, ylikäymättömistä vaikeuksista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta entä se tavallisen äidin tavallinen tarina? Onko sellaista olemassakaan?Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta, kolmannesta joka päättyy kipeään keskenmenoon, voimakkaasta synnytyspelosta ja sen voittamisesta, kahdesta aivan erilaisesta synnytyksestä ja kahdesta aivan erilaisesta, ihanasta tyttärestä. Siitä, miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, ja siitä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut.Kekkonen on saanut kiitosta äitiyden ja perhesuhteiden käsittelystä jo aiemman tuotantonsa kohdalla, viimeksi romaanissa Vieraat, joka ilmestyi vuonna 2016. Omakohtaisen Olipa kerran äiti -teoksen runollisen kaunis kieli yhdistettynä raakaan rehellisyyteen ja hersyvään itseironiaan tekee kirjasta pakollista luettavaa kaikille, jotka etsivät unohtumattomia lukukokemuksia.

 

 

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522345707
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.