15 neue Inventionen, 15 neue Sinfonien, 6 neue Suiten
R.Halén, Juha R.
Niin soolosoittimille kuin erilaisille instrumenttikokoonpanoillekin sävelletyt moniosaiset teossarjat saavuttivat erityisesti barokin aikakaudella keskeisen sävellysmuodon aseman. Joillakin näistä teossarjoista oli ohjelmallinen sisältö, toisilla oli ja on edelleen vahva pedagoginen rooli.
Esimerkiksi J.S. Bach laati säveltämistään kaksi- ja myös sinfonioiksi kutsutuista kolmiäänisistä inventioista kokoelman, jonka tarkoituksena oli perehdyttää oppilas selkeään soittotapaan ja samalla antaa esimerkkien avulla käsitys pienimuotoisen säveltämisen periaatteista. Nämä barokin polyfonian periaatteita noudattavat kappaleet ovat nykyisin laajassa pianonsoiton opetuskäytössä musiikkioppilaitoksissa.
Juha Halén on säveltänyt niin soiton- kuin sävellysopetuskäyttöönkin tarkoitetut omat inventionsa, sinfoniansa ja tanssisarjansa barokin ajan säveltäjien hengessä näiden aikanaan luomien puitteiden mukaisesti - kuitenkin niin, että nyt julkaistavat sävellykset sisältävät jyrkempiä tonaalisia siirtymiä kuin barokin aikana oli tyypillistä.
Kustantaja: Aviador
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523811300
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 78.611
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |