Prosenttimies - Bikerin tarina
Ei saatavilla

Prosenttimies - Bikerin tarina

Bagge, Tapani; Eklund, Jari

Loppukesästä 2007 Jari Eklund oli pahassa paikassa. Prätkäkerhouralla eteneminen vaati tekoa, josta voisi seurata elinkautinen vankeusrangaistus. Oliko hän valmis siihen?

Keväällä 1978 Eklund oli saanut valita, lähteekö itse lukiosta vai erotetaanko hänet. Rock’n’roll ja vanhat amerikanraudat hallitsivat nuoren kapinallisen elämää. Pian mukaan hiipi myös prosenttibisnes: pimeä viinakauppa. Ystäville löytyi aina yksi ylimääräinen pullo.

80-luvun mittaan jenkkiautot vaihtuivat prätkään, Triumphin kautta Harley-Davidsoniin. Tukka piteni, ulkomuoto rähjääntyi. Rock’n’roll sai raskaampia sävyjä. Osoitteeksi tuli postilokero, asunnoksi teollisuushalli.

Seuraavalla vuosikymmenellä Jari liittyi prätkäkerhoon, jossa ei oltu kunnollisia eikä lainkuuliaisia. Jengissä pysymiseen vaadittiin taistelulajeja, stilettiä, pistoolia ja haulikkoa, jopa sinkoa. Ystäviä kuoli ympäriltä. Poliisi iski kerhotiloihin Karhu-ryhmän voimin. Epäluottamus ja petos kytivät omissakin joukoissa.

Oliko rakkaudella mitään sijaa siinä elämässä? Entä mitä Eklund lopulta päätti ja mitä siitä seurasi?

Kirjailija Tapani Bagge ja Jari Eklund itse - vanhat koulukaverit Keravalta - kertovat Jarin kiehtovan elämäntarinan veijarimaisella otteella, ruutia ja tunnetta säästämättä. Lukija pääsee kurkistamaan bikerin elämään kulissien takana. Tällaista se todella oli.

Kirjaan sisältyy myös Jari Eklundin valokuvia, sillä kouluaikojen lintubongauksesta mukaan tarttunut kamera on pysynyt Jarin käsissä kaikki nämä vuodet. Nykyään hän on valokuvataiteilija.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523822900
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.