Valkea nalle ja pohjoistuuli

Rajamäki, Anna-Leena

Pieni valkea nalle nukkuu rauhaisaa talviunta emokarhun kainalossa, kun kesken unien pohjoistuuli herättää sen. Nalle lähtee tuulen teille. Matka vie nallen halki talvisen tienoon ja on yllätyksiä täynnä. Nalle kohtaa metsän asukkaita ja innokas tuuli vie nallen kauas kotipesästä. Lopulta nalle huomaa, että paras paikka on äitikarhun luona omassa kotipesässä - ei ole kiire kasvaa isoksi! 

Tarina on suunnattu 3-8-vuotiaille lapsille. Rauhallinen, herkkä ja lempeä tarina puhuttelee sekä lasta että hänen vanhempiaan. Kuvituksen pehmeä ja taianomainen tunnelma kannattelee tarinaa, jossa kuvataan muun muassa herkkyyttä ja erilaisuutta. Pienen valkean nallen tarina korostaa lapsuusajan merkitystä ja ajatusta siitä, että lapsen tulee saada olla juuri niin herkkäturkkinen kuin on, ja pysyä lapsena riittävän kauan. Elämän arvoituksellisuus ja sen eteenpäin työntävä voima vievät nallenkin talviseen seikkailuun, mutta lopulta elämän tuulet kannattelevat, vaikka tuulen tiet joskus ovatkin arvaamattomat. 

Anna-Leena Rajamäki on lapsesta saakka piirtänyt ja maalannut satumaailmoja sekä kirjoittanut satuja, tarinoita ja fantasiaa. Kirjoittaminen ja käsillä tekeminen ovat aina olleet tärkeitä itseilmaisun keinoja, ja mielikuvitus ja luovuus ovat vahvasti läsnä perheenäidin ja taiteilijan jokaisessa päivässä. Koulutukseltaan Anna-Leena on vaatetusalan artenomi (amk) ja työskentelee freelance-taiteilijana ja käsityöyrittäjänä. Anna-Leena on palkittu Vuoden Askartelija 2017 -palkinnolla ja hän on toimittanut kädentaito-ohjeita lukuisille suomalaisille lehdille. Kädentaitopalsta on ilmestynyt muun muassa Suuri Käsityö -lehdessä.  

Kustantaja: Sitruuna
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527343388
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: L842

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10
Rosebud Citycenter1
Rosebud Maria0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio0
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.