Paikkaa ja mieltä
Mörö, Mari
Kypsä ero on sellainen, etteivät lapset muuta kodistaan. Antaa aikuisten rampata asunnosta toiseen ja luukusta kolmanteen. Tämä on äidin ja ex-vaimon ehdoton vaatimus, hänellä kun on jo ammattinsa puolesta näkemystä ja paljon varoittavia esimerkkejä.
Ja hevonpaskat. Kolmen kodin loukussa ja kierrätysperheiden kiihtyvässä kippiliikkeessä kukaan ei asu oikeasti enää missään. Hoitolaitokseen joutuneen ukin omistamassa kodissa perikunta tekee tahattoman ihmiskokeen, tavattoman kypsän ja halvan eron. Mutta muuta kypsää ei tontilla ole kuin puutarhaa hoitamaan palkatun Hakkilan kärräämä kasa hevosenpaskaa.
Hakkila hakee saataviaan pitkin kesää. Kivipurosta, karppialtaasta ynnä muista pihan lavasteista ei kukaan maksa, ja 7- ja 9-vuotiailta on paha mitään periä, varsinkin kun ne lukkiutuvat pihan leikkimökkiin ja leikkivät kuollutta. Tämä porukka osaa totisesti olla pihalla ilman perhe- saati vihersuunnittelua. Hakkila joutuu laatimaan uudet säännöt ja ennen kuin kukaan huomaa mitään, niistä pidetään jo kiinni.
"Kuka tahansa voi haluta olla perhe ja käsi sydämellä sanon, että siitä vaan. Kaapuyhteisöt, Sateenkaariperheet, torsoperheet, versoperheet, kaiken maailman silmu-itu-lisukeviritykset: vilpittömästi niissä ihmiset haluavat onnistua. Homo sapiens voi haluta symbioosia oliviipuun, kultakalan tai moottoripyörän kanssa, seota peruskallioon tai pohjaveteen, jopa yhtäaikaisesti. Jokainen saa määritellä itse, mikä ja miten on perhe, että se tässä ajassa on suopeaa, helpottavaa ja vapauttavaa."
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510334577
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
Helokki ja hiirenvirna : kukkaretki
Mörö, mari
Parhaat päiväni pihalla : kirjoituk
Mörö, mari
Elonsaatto
Mörö, Mari
Hajavalo
Mörö, Mari
Kiltin yön lahjat
Mörö, Mari
Kukkanuottasilla
Mörö, Mari
Kukkasillaan
Mörö, Mari
Kukkasuutarin sielu
Mörö, Mari
Kuuri
Mörö, Mari
Kärpäsen koulu
Mörö, Mari
Natsapartio
Mörö, Mari
Pulukeikka
Mörö, Mari
Tuhannenkymmentä perhosta
Mörö, Mari
Vapaammin versoo
Mörö, Mari
Melkein kaikki itää : puutarhaa pih
Mörö, Mari
Sydämestä sinulle
Mörö, Mari
Vapaasti versoon - rönsyjä puutarha
Mörö, Mari
Kolmen ruudun kalifi
Mörö, Mari
Vesipajatso
Mörö, Mari
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 2 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |