Elämäni poikana (sarja-asu)
Sinkkonen, Jari
Puheenvuoro poikien puolesta uudenlaisessa maailmassa. Teos jatkaa ja laajentaa menestyksekkään Pienistä pojista kunnon miehiä -kirjan aihepiirejä. Elämäni poikana -kirjassa Sinkkonen käsittelee jälleen pojaksi kasvamista ja poikana olemista. Hän lähtee etsimään ymmärrystä ja herkkyyttä, joiden katoamisen seurauksena lasta kohdellaan manipulatiivisesti hänen ominaislaatuaan ja autonomiaansa kunnioittamatta. Sinkkonen käy läpi poikalapsen kehitysvaiheita ja kirjoittaa muun muassa siitä, miten tärkeää on, että pojat saavat halutessaan nujuta muiden lasten kanssa ja leikkiä pyssyleikkejään. Mitä monipuolisemmin lapsi leikkii, sitä selviävämpi aikuinen hänestä kasvaa. Empatiakyky taas kehittyy läheisissä vuorovaikutussuhteissa ja taideharrastuksissa. Musiikki, kirjat, tanssi, kuvataide ja muut itseilmaisun muodot auttavat tunnistamaan ja hallitsemaan tunteita. Niiden aseman soisi vahvistuvan joskus kovin rajoittuneessa poikien kulttuurissa. Pojilla on tiettyjä kehityksen erityishaasteita enemmän kuin tytöillä, joten kirjassa tarkastellaan muun muassa ylivilkkautta, käytöshäiriöitä, narsistisia häiriöitä ja peliriippuvuutta. Kliinistä kokemusta ja tutkimustietoa täydentävät haastattelut, lasten havainnointi erilaisissa tilanteissa sekä poikien ja tyttöjen omat tekstit. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen tunnetaan monista asiantuntevista ja humoristisen lämpimistä terveys- ja kasvatusalan tietoteoksistaan.
Kustantaja: WSOY
Sidosasu:
ean: 9789510398470
Ilmestymisvuosi: 2017
Tekijän muu tuotanto:
Elämäni poikana
Sinkkonen, Jari
Elämäni poikana
Sinkkonen, Jari
Kiintymyssuhteet elämänkaaressa
Sinkkonen, Jari
Lapsen kanssa
Sinkkonen, Jari
Lapsen kanssa - hyvinä ja pahoina p
Sinkkonen, Jari
Lapsen kanssa : hyvinä ja pahoina p
Sinkkonen, Jari
Lapsen puolesta
Sinkkonen, Jari
Leikkiä vakavilla asioilla
Sinkkonen, Jari
Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun
Sinkkonen, Jari
Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun
Sinkkonen, Jari
Nuoruusikä
Sinkkonen, Jari
Nuoruusikä (sarja-asu)
Sinkkonen, Jari
Pesästä lentoon
Sinkkonen, Jari
Pienistä pojista kunnon miehiä
Sinkkonen, Jari
Richard Wagner: Nibelungin sormus
Asikainen, Pekka; Sinkkonen, Jari
Ulos umpikujasta
Sinkkonen, Jari; Pihlaja, Päivi
Yhdessä isän kanssa
Sinkkonen, Jari
Elämäni poikana (kirja)
Sinkkonen, Jari
Isäksi ensi kertaa
Sinkkonen, Jari
Lapsen kanssa (kirja)
Sinkkonen, Jari
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |