Lukiota käyvä Milla joutuu muuttamaan isänsä työn takia majakkasaarelle, kauas kavereista ja tutuista kuvioista. Aluksi tilanne on Millalle maailmanloppu, mutta vähitellen hän tutustuu saarelaisiin: ainoat koulukaverit Jenna ja Miro ovat oikeastaan aika kivoja. Taiteilija Noora pyytää Millan mukaan projekteihinsa, ja hänen veljensä Matti on aikamoinen flirtti. Lontoossa au pairina työskennellyt Roope palaa saarelle hoitamaan kirjastoa ja ystävystyy Millan kanssa. Elämä majakkasaarella ei siis ole ollenkaan hullumpaa, mutta isän tutkimustyö ei miellytä kaikkia. Sitä aletaan sabotoida, ja lopulta tutkimusasema joutuu tuhopolton kohteeksi. Alkaa rikostutkinta, jossa epäiltyinä ovat vain saarelaiset. Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta on huippuunsa viritetty nuortenromaani, jossa idyllinen majakkasaari muuttuu äkkiarvaamatta jännittävien tapahtumien näyttämöksi. Orastavat ystävyydet ja ihastukset joutuvat suurennuslasin alle, kun kehenkään ei voi enää luottaa. Vakavista sävyistä huolimatta kirjassa kukkii myös Palviaisen napakka huumori.
Tuote lisätty ostoskoriin.
Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta
Palviainen, Jukka-Pekka
Kustantaja: Karisto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789512362400
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: N842
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Nuorten & nuorten aikuisten kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
Allu ja outo Uolevi (CD)
Palviainen, Jukka-Pekka
Jugi ja salainen hotellivieras
Palviainen, Jukka-Pekka
Pysy perässä, Kosonen
Palviainen, Jukka-Pekka
Allu ja harrastusrumba
Palviainen, Jukka-Pekka
Allu ja kummituskartano
Palviainen, Jukka-Pekka
Allu ja outo Uolevi
Palviainen, Jukka-Pekka
Allu ja salainen ihailija
Palviainen, Jukka-Pekka
Allu ja salainen ihailija
Palviainen, Jukka-Pekka
Allu ja salaperäinen opettaja
Palviainen, Jukka-Pekka
Anna palaa, Kosonen
Palviainen, Jukka-Pekka
Harkinta-aika : romaani
Palviainen, Jukka-Pekka
Hedelmäpeli
Palviainen, Jukka-Pekka
Hoida homma, Kosonen
Palviainen, Jukka-Pekka
Isä, poika ja Pyhäranta
Palviainen, Jukka-Pekka
John Lennonin valkoinen Flyygeli
Palviainen, Jukka-Pekka
Joku vieraileva tähti
Palviainen, Jukka-Pekka
Minä, eno ja Matti
Palviainen, Jukka-Pekka
Mitä ikinä keksitkin pelätä
Palviainen, Jukka-Pekka
Opeta minut lentämään
Palviainen, Jukka-Pekka
Perjantai on hyvä päivä lähteä
Palviainen, Jukka-Pekka
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |