Soiva metsä
Kirkkopelto, Katri
Musiikki on kuin perhonen. Jos sitä kääntelee ja tutkii kämmenellään,
katoaa sen siivistä loiste. Kyllä se lentää, mutta ei se enää säteile.
Soiva metsä on kaunis tarina suuresta säveltäjästä ja hänen
musiikistaan. Kuvakirja vie elämykselliselle aikamatkalle Jean
Sibeliuksen maailmaan kuvan, tekstin ja musiikin avulla. Tarinassa ja
kirjan aukeamilla soi Sibeliuksen musiikki. Säveltäjän Ainola-kodin
maisemissa soivat Kuusi ja Drömmen, Kolin kansallismaisemissa kuuluu
Finlandia ja Pielisen aalloilla kimaltaa Impromptu. Eurooppaan matkataan
Valse Tristen ja Souvenirin sävelin.
Kirjassa on mukana äänite, jolla soittavat sellisti Jussi Makkonen
ja pianisti Nazig Azezian. Viime vuosina Jussi Makkonen on esittänyt
Sibeliusta jo yli 200 000 lapselle eri puolilla Suomea pidetyissä
tarinallisissa koulukonserteissa.
Kirjan herkkä kuvitus ja teksti ovat Katri Kirkkopellon käsialaa.
Sibelius 150 -juhlavuoden kunniaksi tehty kuvakirja lapsille on
toteutettu suuren säveltäjämestarin ansaitsemalla tavalla: viimeistä
säveltä ja siveltimenvetoa myöten taidokkaasti ja kauniisti.
Ajatus Sibelius-aiheiseen lasten kuvakirjaan syntyi tarinallisten
koulukonserttien pohjalta. Sellisti JUSSI MAKKONEN on esittänyt
käsikirjoittamaansa Sibelius-ohjelmaa vuosien 20102014 aikana jo yli 200
000 lapselle eri puolilla Suomea pidetyissä koulukonserteissa.
Sibelius-juhlavuonna 2015 Makkonen ja pianisti NAZIG AZEZIAN esiintyvät
yli 100 000 lapselle Suomessa ja eri Euroopan maissa. He ovat myös
julkaisseet Sibelius-aiheisen musiikkivideon.
KATRI KIRKKOPELTO on kuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataideopettaja.
Hän on kuvittanut lukuisia kuvakirjoja ja oppikirjoja. Vuonna 2009
Kirkkopelto sai arvostetun Kylli Koski -palkinnon.
Kustantaja: lasten keskus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522882158
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: L85
Tekijän muu tuotanto:
Molli ja suurenmoinen Lemmikki
Kirkkopelto, Katri
Pikin villit kortit
Kirkkopelto, Katri - Haapsalo, Tiina
Ihana Molli
Kirkkopelto, Katri
Kaiken kadottajan arvoitus
Niemelä, Reetta & Kirkkopelto, Katri
Molli får kvällsfnatt
Kirkkopelto, Katri
Molli ja hirveä herne
Kirkkopelto, Katri
Molli ja Kumma
Kirkkopelto, Katri
Molli ja pöpi pipi
Kirkkopelto, Katri
Molli ja salaperäinen Suttu
Kirkkopelto, Katri
Molli ja väärä jalka
Kirkkopelto, Katri
Molli pöperöt - Puuhakirja
Kirkkopelto, Katri
Mollin hauska puuhakirja
Kirkkopelto, Katri
Mollin joulu
Kirkkopelto, Katri
Mustan Kuun majatalo
Niemelä, Reetta - Kirkkopelto, Katri (ku
Piki ja villi vekotin
Kirkkopelto, Katri
Hirveää, parkaisi hirviö
Kirkkopelto, Katri; Vuori, Suna
Molli
Kirkkopelto, Katri
Molli ja maan ääri
Kirkkopelto, Katri
Mollin iltahepuli
Kirkkopelto, Katri
Mollin mielipuuhat
Kirkkopelto, Katri
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |