Mielensäpahoittajan Suomi

Kyrö, Tuomas

Sata itsenäisen Suomen vuotta, sata Mielensäpahoittajan tarinaa.Yksi suuri kertomus. Kansakunta loikkasi suolta sushibaariin hetkessä eikä haittaa, vaikka toinen saapas on suossa yhä.Mielensäpahoittajan silmin näemme maatalousvaltaisen ja kännykkävaltaisen Suomen, miesvaltaisen ja naisvaltaisen, ainakin kohtalaisen. Suomen, jonka kivuliaassa syntymässä jääkärit hiihtivät Saksaan ja nykyisyydessä pakolaiset kävelivät Suomeen. Molempien kestävyyttä Mielensäpahoittaja arvostaa suuresti.

Tuomas Kyrön tavallinen suurteos päästää lukijan ensimmäistä kertaa myös nimihenkilön lapsuuteen ja nuoruuteen. Miksi pojasta, joka syntyi samaan saunaan, johon hänen isänsä kuoli, tuli Mielensäpahoittaja? Kuinka Mielensäpahoittaja kohtasi Emännän? Miksi Mielensäpahoittaja ei pidä Kekkosesta? Miksi Mielensäpahoittaja jäi maaseudulle, kun kaikki muut lähtivät sieltä 1970-luvulla pois? Suurten tapahtumien keskellä kulkevat yksilön haaveet, toiveet ja pettymykset.

Sadan vuoden, yhden kirjan aikana kyynel nousee lukijan silmään, naurusta ja liikutuksesta. "Lapset eivät kuole syntymäänsä. Peruna ei lopu kellarista eikä kaupasta. Taloissa on kaksinkertaiset akkunat. Likat pääsevät kouluun, lättähatut saavat korvauksensa vaikka jättävät koulut kesken. Vaatteita ei paikata, uusi ostetaan rikkinäisen tilalle. Hampaat paikataan. Maailma pyörii auringon ympäri, ihminen pyörii tanssilattian ympäri. Muistakaa kuinka on ollut ja tietäkää, että se mitä tehdään huomenna on aina tärkeämpää kuin se mitä tehtiin eilen." Mielensäpahoittaja, perunafilosofi, Suuri Suhteellistaja.

 

Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510436493
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: T84.2 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.