Supermarsu ja jääräpää Janne
Noronen, Paula
Emilia ja kaverit menneisyyden vankeina!
Itä-Helsingin ikioma
Peppi eli Emilia muuttuu marsuvettä hörpättyään Supermarsuksi, joka
taistelee kaiken hyvän puolesta vääryyttä vastaan. Tässä kirjassa hänen
luokkansa lähtee leirikouluun Tuusulanjärven Rantatien maisemiin.
Kyytivälineenä heillä on biologianopettaja Seijan psykedeelinen bussi.
Kukapa olisikaan arvannut, että kuivakka ope Seija "Muurahaiskarhu"
Lipsanen on entinen hippi!
Perillä oppilaat jaetaan ryhmiin, ja
Emilia kavereineen saa tehtäväkseen tutustua Sibeliuksen Ainolaan.
Siellä he menevät Rasva-Anteron houkuttelemina yleisöltä kiellettyyn
huoneeseen... ja joutuvat yhdessä humauksessa vuoteen 1876! Entisajassa
he kohtaavat ryppyotsainen ikätoverinsa, 11-vuotiaan Jannen eli Jean
Sibeliuksen. Säveltää poikanen osaa varsin näppärästi, mutta
sanoittamiseen hän tarvitsee tulokkaiden apua. Onneksi uudet ystävät
tulevaisuudesta suhtautuvat bändijuttuihin innokkaasti.
Menneisyyteen
juuttuminen tuntuu ihan kauhealta, jäävätkö he lopullisesti
1800-luvulle? Emilia miettii kiihkeästi, miten he saisivat apua ja
yhteyden Jättiläismarsuun, joka yleensä jakelee tehtäviä Supermarsulle.
Marsuvettäkään ei löydy mistään! Alkaa epätoivoinen marsujahti, joka vie
heidät hevoskärryillä Helsinkiin saakka.
Supermarsu ja jääräpää
Janne ilmestyy sopivasti Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kaikille
huumorin ja huippusäveltäjän ystäville. Suosikkisarjan kahdeksas kirja
on erityisen hauskaa ääneen luettavaa. Supermarsusta on tekeillä myös
elokuva.
Helsinkiläinen Paula Noronen on armoitettu kirjailija,
kolumnisti, koomikko ja käsikirjoittaja; huumoriin erikoistunut
media-ammattilainen. Pietarsaarelainen Terese Bast on kuvittanut jo
toisen sarjan kirjan hauskaan, moderniin tyyliinsä.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513183530
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: L842
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 2 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |