Löydä ilo pienistä hetkistä

Bergius, Heli

Kiitollisuuden tunnetta on tutkittu paljon ja havaittu, että kiitolliset ihmiset pysyvät terveempinä ja elävät pidempään. He tekevät myös muita enemmän hyviä tekoja.

Kiitollisuuden tunteminen vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen ja sitä kautta menestymiseen. Kiitollisuuden on huomattu vaikuttavan jopa unen laatuun.

Jos kiitollisuuden tunteet ovat hukassa, niitä voi herätellä esimerkiksi tekemällä muistiinpanoja kiitollisuuspäiväkirjaan. Merkintöjä voi tehdä aamulla tai illalla - itselleen sopivimpaan aikaan. Ennen nukkumaan menoa tehty kirjaus rauhoittaa mieltä, jolloin unikin saapuu helpommin.

Kirjaan voi raapustaa muutaman sanan tai kokonaisia lauseita - itse asian ei tarvitse olla iso. Kiitollisuutta voi tuntea esimerkiksi lintujen laulusta kevätaamuna tai hyvän ystävän puhelusta. Pienet arkiset asiat unohtuvat helposti, mutta ne voi palauttaa mieleen aktiivisesti niitä muistelemalla. Kun ajatuksen kirjaa ylös, tulee muistelleeksi miltä kyseinen tapahtuma tuntui ja eläneeksi hyvän hetken uudelleen.

Merkintöjä kannattaa tehdä myös silloin, kun päivään on sisältynyt ongelmia, haasteita tai epäonnistumisia, kun kiitollisuuden tunne on ollut kateissa. Tuolloin voi palauttaa mieleen hyviä asioita, joita jokaisen arkeen sisältyy lukuisia. Kiitollisuus lisää hyvää mieltä ja ylläpitää tätä kautta myös hyvää mielenterveyttä.

Merkitse tähän päiväkirjaan sinulle iloa ja kiitollisuutta tuottavat asiat. Tämän täytettävän kirjan sivuilla on lisäksi tietoa kiitollisuuden merkityksestä ja inspiroivia sitaatteja tunnetuilta henkilöiltä.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523821101
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 17.3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Lastenkirjakauppa Rosebud Mini0
Rosebud Maria0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio0
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.