Haave ihmisestä (+cd)

Stoor, Jarmo

Se, etten estänyt sitä, minkä olisin voinut. Se tekee minusta samanarvoisen. Arvottoman.

Ihmislimaa! Jotain mikä muistuttaa ihmistä, muttei ole sitä. Jotain joka elää, vaikkei ansaitse sitä.

Jotain jolla sykkii sydän, vaikkei saisi. Olen virus, bakteeri, mikä hyvänsä mutten ihminen. Olen

amfetamiini, olen heroiini. Eikä kumpikaan niistä ole ihmisen nimi.

Kaikki eivät lähde liikkeelle samalta viivalta. Joku pyristelee kaivossa, kun muut jo lentävät. Haave

ihmisestä kuvaa pohjalla rämpivää poikaa ja ohi vilahtavaa rakkautta. Se on kertomus toivosta,

toivottomuudesta ja hetkiin tarttumisen tärkeydestä. Se on suorasukainen kertomuskokoelma, joka

on pirstaleinen, kuten kirjan päähenkilökin.

   Mutta sinä olit raikas kuin pakkasaamu. Lämmitin kohmeisia käsiäsi omillani.

Tuntui, että pakahdun: hyvältä ja pahalta yhtä aikaa.

Kyselit kaikenlaista. Nauroit ja istuimme siinä kun ulkona hämärtyi alkava ilta.

   Helminä hajonneesta nauhasta päädymme kukin tahoillemme. Halusimme tai emme, kun emme

halua tarpeeksi, emmekä mitään erityistä. Menemme ja menimme kevyesti pyörien.

Haave ihmisestä koostuu kertomuskokoelmasta ja musisoidusta äänikirjasta. CD:llä esiintyy

Latistajat: Äänessä ja sanoissa Jarmo Stoor, soittimissa ja sävelissä Heikki Hallanoro.

Haave ihmisestä on Jarmo Stoorin kuudes teos.

Kustantaja: Nispero
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789526626024
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Lastenkirjakauppa Rosebud Mini0
Rosebud Maria0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio0
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 5
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.