
Kenelle kellot soivat
Hemingway, Ernest
Ernst
Hemingwayn romaaneista on ’Kenelle kellot soivat’ luetumpia ja
kuuluisimpia. Teos on levinnyt suurina painoksina kaikkialle maailmaan,
ja sen pohjalta tehty elokuva on vienyt Hemingwayn nimen kirjallisuutta
harrastavien piirien ulkopuolellekin.
Romaani
kertoo Espanjan sisällissodasta, jossa kirjailija on itse ollut mukana.
Sen päähenkilö Robert Jordan on amerikkalainen espanjan kielen opettaja
joka on liittynyt tasavaltalaisten armeijaan ja työskentelee vihollisen
selän takana vuoristossa piileskelevien espanjalaisten sissien
joukossa. Näiden merkillisten, puolivillien ihmisten parissa muutamia
ihmeellisiä päiviä täynnä poikkeuksellisen voimakkaasti koettua elämää,
jonka aavistus kuoleman läheisyydestä kohottaa huippuunsa. Sodan
kauhujen järkyttämän nuoren partisaanitytön kanssa hän kokee rakkauden
ennen aavistamattoman herkästi ja täyteläisesti, mutta myös muut
inhimilliset perustunnot, viha, pelko, tuska, toveruus ja ihanteellinen
rohkeus, kirkastuvat hänelle entistä alkuperäisimpänä ja selvempinä.
’Kenelle kellot soivat’ on Hemingwayn merkittävimpiä teoksia.
Sen
voimakas ihmiskuvaus ja loistavalla tekniikalla huippuunsa viety
jännitys ovat mestarin työtä. Ideologiltaan romaani merkitsee
rajapyykkiä kirjailijan tuotannossa: kovuus, joka hänen tätä
edeltäneissä teoksissaan on joskus voinut vaikuttaa hedelmättömältä, on
tässä saanut väistyä uuden sosiaalisemman näkemyksen tieltä.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513036367
Ilmestymisvuosi: 1976
Kirjastoluokka: 8453 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Saatavilla käytettynä | 1 | |
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected] | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |