Samoihin aikoihin Castle saa vihiä Afrikkaan liittyvästä tuhoisasta atomisuunnitelmasta. Sitä hoitelee mies, jota hän vihaa sielussaan – Cornelius Muller, joka heidän yhteisinä Afrikan-vuosinaan oli aiheuttanut Sarahin elämän tragedian. Castle toimii kuten on hiljaisuudessa toiminut ennenkin; hän kavaltaa suunnitelman venäläisille. Jo sen tehdessään hän aavistaa joutuvansa eroamaan rakkaistaan ja pakenemaan yli rajojen – kohti maattomuutta, tarkoituksettomuutta, pysyvää epävarmuutta.
Greenen mestarillinen kaksoisagentin muotokuva kasvaa ihmisen tekojen ja tarkoitusten monisyisyydestä. Se muistuttaa miten mahtavia voimia vihan ja koston ohella ovat rakkaus ja kiitollisuus; se nostaa esiin elämän ironian, pettymysten väistämättömyyden. Tämä syvän inhimillinen agenttiromaani on ”parhainta mitä Greene on koskaan kirjoittanut, kiinteä, ironinen, nykyelämä purevasti huomioiva, hauska, järkyttävä ja ennen kaikkea myötätuntoinen.”