
Hiljainen amerikkalainen
Greene, Graham
Hiljainen amerikkalainen (1955) on monipuolisesti edustava näyte Graham
Greenen romaanitaiteesta. Jännittävään ja keskitettyyn rikosjuoneen
yhdistyy kolmiodraama, jossa kohtaavat toisensa eri ikäiset ja eri
kulttuureista peräisin olevat ihmiset. Näyttämönä on 1950-luvun
alkupuolen Saigon, missä minä-kertoja, ikääntyvä englantilainen
lehtimies, on selostamassa lehdelleen ensimmäisen Indo-Kiinan sodan
tapahtumia.
Yksinäistä elämäänsä hän sulostuttaa pitämällä rakastajattarenaan nuoria annamilaistyttöjä.
Saigoniin ilmestyvä hiljainen amerikkalainen, taloudellisen avun
valtuuskunnan virkailija on nuori sinisilmäinen idealisti. Hänen
käsityksensä Aasiasta on peräisen Amerikan luentosaleista, paikan päällä
hän on kyvytön ja haluton oppimaan mitään. Hänen toimintansa alkaa sotkea sekä kertojan yksityiselämää että
Indo-Kiinan poliittisia kuvioita. Greene piirtää hänestä sapekkaan,
karikatyyrin rajoille jännitetyn kuvan, joka kasvaa koko amerikkalaisen
kulttuurin naiiviuden ja tuhoisuuden vertauskuvaksi.
Amerikkalainen käsittää tehtäväkseen "idän pelastamisen demokratialle" ja
uskoo Amerikan tulevan perimään Aasian kansojen luottamuksen
siirtomaavaltojen vetäytyessä. Hän kuvittelee tulevaisuuden kuuluvan
kolmannelle voimalle, kansallisen kommunismin ja ranskalaisen
siirtomaavallan sijasta, ja näkee sellaisena vuoristossa
yksityisarmeijaa pitävän rosvokenraalin.
Sille sukupolvelle, joka eli 1960- ja 1970-luvun Vietnam-kuohunnan
tiedotusvälineiden äärellä tai mielenosoituksissa, romaani on
hämmästyttävän tarkka- ja kaukonäköinen erittely ja profetia Amerikan
toimista Vietnamissa.
Kuvattu Ranskan-Vietnamin sota on umpimähkäistä kaiken elävän ja
liikkuvan tuhoamista. Ranskalaiset sotilaat tietävät häviävänsä, he
odottavat vain milloin poliitikot käskevät heidän lopettaa. "Kokoontuvat
luultavasti pitämään konferenssia ja suostuvat rauhaan, jollaisen
olisimme voineet saada jo alun alkaen".
Eurooppalaisen lukijan myötä- ja vastatunnot ratkeavat liiankin
yksinkertaisesti. Hänen on helppo eläytyä kertojan perinne- ja
kulttuuritietoiseen ylemmyyteen ja katsoa sen kannalta peläten ja
halveksien amerikkalaisten sokeutta ja tuhoisuutta.
Tämän hetken lukijalle romaani on, muun ohella, oppitunti siitä, että
kaikki toisen Indo-Kiinan sodan opetukset olivat nähtävissä jo
ensimmäisen aikana. Historia toistaa itseään joskus vain siksi, että
yksi kansa ei halua tai pysty oppimaan toisen kansan kokemuksista.
Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9513054985
Ilmestymisvuosi: 1981
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Saatavilla käytettynä | 1 | |
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected] | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |