Turvaa ja taidetta - tarinoita liikenneympyröistä

Verronen, Maarit

Vanhanmallisia liikenneympyröitä rakennettiin Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla. Ne eivät täyttäneet tehtäväänsä kovin hyvin, joten suosio hiipui. Nykyisin kiertoliittymiksikin kutsutut ympyrät kokivat kuitenkin renessanssin, ja niitä on valmistunut lyhyessä ajassa toista tuhatta. Nykyaikainen kiertoliittymä voi olla tehtävänsä lisäksi myös paljon muuta: Kiertoliittymän keskiö, nykytermein kiertosaareke, voi olla taidepuisto, paikallismaisema ja kunnan tai kulmakunnan käyntikortti.

Sekä fiktio- että tietokirjailijana ansioitunut Maarit Verronen valmisteli kirjaansa Turvaa ja taidetta - tarinoita liikenneympyröistä vuosikaudet. Tänä aikana hän teki lukuisia retkiä kiertoliittymien äärelle, tutustui niiden historiaan, kuunteli paikallisten ihmisten tarinoita ja pohti näiden rakennelmien muuttuneita ja pysyviä merkityksiä. Kaiken tämän hän on koonnut kirjaansa tiedonnälkäisen uteliaisuuden sävyttämällä pettämättömällä tyylillä ja syvän henkilökohtaisella otteella.

Maarit Verronen (s. 1965) on ollut kahdesti Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut vuonna 2018 tuotannostaan valtionpalkinnon. Hänen tuotantoonsa kuuluu kymmenen romaania, kymmenen novellikokoelmaa sekä matka- ja tietokirjoja.

 

Kustantaja: Aviador
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789527347980
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 71.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Taide

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.