Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Paholaisen haarukka
Seppälä, Juha
Paholaisen haarukka on optinen harha. Se taittaa esiin hyvinvoinnin ja tiedon epätasaisen jakautumisen, taloudellisen ja sosiaalisen pääoman keskittymisen sekä kaikesta tästä aiheutuvan kitkan. Juha Seppälän uusi teos on romaanimuotoinen kuvaus yhteiskunnasta, jonka vaatimukset ovat kovia ja arvot ovat vahvimpien arvoja.
Teoksen henkilöitä ovat varallisuudenhoitaja Lari Laine, hänen kelloseppä-isänsä ja elokuvaohjaaja-sisarensa Laura, verkkotuottaja Kari Lehtonen sekä hänen sosiologi-vaimonsa Saija. On myös yksinäinen mies, joka saa nimensä korvansa taakse hakatusta kuviosta: se on kuin kivusta puristunut Jumalan kyynel. Hän on menettänyt paljon, enempää menetettävää hänellä ei ole.
Ihmisten välinen yhteys on hauras, ellei puhuta valvonnasta, torjumisesta tai turruttamisesta. Yhteys on jatkuvasti uhattu ja monesti kadotettu, mutta kuitenkin mahdollinen. Mistä optisessa harhassa on kysymys? Kuka ohjaa elokuvaa, kuka suurta kokonaisuutta? Mistä kaikki alkaa ja mihin kaikki päättyy.
Juha Seppälä kulkee rohkeasti omia teitään.
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510345344
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
Riikinkukon sulka
Seppälä, Juha
Super market
Seppälä, Juha
Bog Edin / Lataa ja lue
Seppälä, Juha
Ei kenenkään maa
Seppälä, Juha
Ei kenenkään maa
Seppälä, Juha
Luru
Seppälä, Juha
Merille
Seppälä, Juha
Mitä sähkö on ?
Seppälä, Juha
Mr. Smith
Seppälä, Juha
Oikku ja vapaus
Seppälä, Juha
Oikku ja vapaus
Seppälä, Juha
Rintalaa lukiessa
Seppälä, Juha
Routavuosi
Seppälä, Juha
Sankariaika
Seppälä, Juha
Suomen historia, uusi laitos
Seppälä, Juha
Supermarket
Seppälä, Juha
Sydänmaa
Seppälä, Juha
Syntymättömän testamentti
Seppälä, Juha
Takla Makan
Seppälä, Juha
Tunnetteko tyypin?
Seppälä, Juha
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Saatavilla käytettynä | ||
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected] | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |