Kotasavun Marja
Havaste, Paula
Itsenäinen jatko-osa Paula Havasteen historialliselle esikoisromaanille Kymmenen onnen Anna. Romaani savupirttien ja kotalappalaisten ajasta, jolloin Lapissa asujia odottivat suuret rikkaudet ja vaarat. Voi mikä riemu on potkaista sukset liikkeelle pakkaspäivänä tai juoksuttaa jalkaa toisen eteen kesäisessä kanervikossa! Marja ei muuta tekisikään, kulkisi vain luonnossa sen ehdoilla, kaukana kotoa. Ahtaaseen savupirttiin pitää kuitenkin palata, sillä nuorimman tyttären on tehtävä osuutensa tuvan töistä. Lehmät pitää hoitaa ja kankaat värjätä, nutukkaat ommella ja yrtit opetella. Niistä taidoista Marjalle olisi vielä paljon onnea elämässä, Anna-äiti tietää. Marja seisoo usein mäen harjalla ja katselee pohjoiseen. Kuinka kauas suurta maailmaa riittää ja keitä sieltä löytyy, hän miettii. Entä mitä on taivaanrannan takana Lapinmaassa, missä mäet laskeutuvat toistensa uumille yhä sinisempinä ja salaperäisempinä? Sinne Marja päätyy: Lapinmaahan, kotasavun tuoksuun, porotokkien, lumisten tunturinkupeiden ja kesäisten kalamaiden maahan. Vastassa on Jounin koko suku ja sen oudon kiehtovat tavat ja taiat. Mukanaan Marjalla on salaisuus, joka tekee hänestä yhtä aikaa voittamattoman ja haavoittuvan.
Kustantaja: LOISTOpokkarit
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789524595810
Tekijän muu tuotanto:
Luode
Havaste, Paula
Maan vihat
Havaste, Paula
Laahus
Havaste, Paula
Lieka
Havaste, Paula
Morsiusmalja
Havaste, Paula
Morsiusmalja
Havaste, Paula
Pronssitähti
Havaste, Paula
Pronssitähti
Havaste, Paula
Saarelaislaulu
Havaste, Paula
Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus
Havaste, Paula
Temppuja ja tiedettä heurekasta
Havaste, Paula; Rönns, Christel
Veden vihat lumen armo
Havaste, Paula
Vierashuoneet
Havaste, Paula
Vierashuoneet
Havaste, Paula
Kymmenen onnen Anna
Havaste, Paula
Kymmenen onnen Anna
Havaste, Paula
Lapinnaan Nilla
Havaste, Paula
Lumen armo
Havaste, Paula
Maaren, samaanien sukua
Havaste, paula
Onnen loitsut
Havaste, Paula
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |