Armolahja

Morrison, Toni

Nobel-palkitun Toni Morrisonin Armolahja on tiivis tragedia joka sijoittuu 1680-luvun Amerikkaan, orjakaupan alkuaikoihin, kun eri kansallisuudet, uskonnot, ihmiset ja luonnonvoimat taistelivat mantereen herruudesta. Teosta voidaan pitää preludina teokselle Minun kansani, minun rakkaani, joka kertoo ajasta 200 vuotta myöhemmin.

Armolahjassa äänen saa joukko yhteen päätyneitä orpoja, jotka etsivät elämälleen suuntaa luonnon ja kovien olosuhteiden keskellä. Jacob Vaark on Hollannissa kasvanut huutolaispoika, joka perii setänsä pienen maatilan uudella mantereella. Hän opettelee viljelijäksi ja kasvattaa omaisuuttaan myös kaupankäynnillä. Vaimokseen hän tuottaa Englannista riuskan Rebekan, joka on onnellinen päästessään pakenemaan Lontoon kurjuutta ja uskonnollisia vainoja. Taloudessa on kaksi orjanaista, Lina, jonka heimon rutto on tuhonnut, ja Suru, merillä kasvanut omituinen tyttö, josta on tilalla enemmän haittaa kuin hyötyä. Florens taas on äitinsä hylkäämä orjatyttö, jonka Jacob suostuu ottamaan talouteensa osamaksuna veloistaan. Florens janoaa rakkautta, ensin Linalta ja sitten Sepältä, joka on afrikkalainen muttei koskaan ole ollut orja. Lopuksi äänen saa myös Florensen äiti.

Armolahja näyttää, mistä orjuudessa on kyse. Se on myös kertomus äidistä, joka hylkää tyttärensä pelastaakseen hänet, ja tyttärestä, jolla ei ole mahdollisuutta arvostaa saamaansa armolahjaa.

”Amerikka perustettiin mustien ja valkoisten pakkotyölle, ja koloniat olivat täynnään ihmisiä, jotka eivät kuuluneet minnekään muualle ja yrittivät kuumeisesti saada otteen elämästä Uudessa maailmassa. Tämä kieleltään kaunis ja ihmissydämen pimeimpiä sopukoita syvästi ymmärtävä pieni jalokivi tuo lisänsä Nobel-palkitun Morrisonin elämäntyön hohteeseen.” – Kirkus Reviews

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513147044
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter2
Rosebud Maria1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio1
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä1
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.