Paratiisi
Morrison, Toni
Morrisonin ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon jälkeen julkaistu romaani "Paratiisi", jolle kirjailija itse olisi halunnut antaa nimeksi "War" (sota), alkaa väkivaltaisesta kohtauksesta Oklahoman sydänmailla eräänä aamuna vuonna 1976. Siellä on pieni Rubyn kaupunki, jonka vapautettujen orjien puritaaniset jälkeläiset ovat perustaneet. He ylpeilevät hyveillään, nöyryydellä, vaatimattomuudella ja jumalanpelolla, mutta vähitellen ristiriidat nousevat esiin sekä eri sukujen että ennen kaikkea sukupolvien välillä.Kaupungin laidalla on entinen luostari, josta muutama kovia kokenut nainen on hakenut turvaa. Mutta Rubyn miehille nämä naiset edustavat ulkomaailman viettelyksiä ja turmelusta. Lopulta konflikti on väistämätön.
Tästä asetelmasta Morrison rakentaa monikerroksisen mysteerin lomittamalla naisten elämänvaiheet Rubyn "perustajaperheiden" historiaan. Naisista jokainen olennoi jotakin tuon kuohuvan ajan ilmiötä: kansalaisoikeustaistelua, Vietnamin sotaa, vastakulttuuria, sukupolvien vastakohtaisuutta. Heidän draamansa, samoin kuin Rubyn konservatiivisten liikemiesten, kansalaisoikeusliikkeessä toimivan pastorin ja kolmen sodan veteraanien, manaa esiin Amerikan yhteiskuntaa riivanneet ristiriidat, jotka ovat vallinneet perinteisen ja uudenaikaisen, isänvallan ja äidinvallan, rodun ja roduttomuuden, yhteisön ja yksilöllisyyden, laitosuskonnon ja spontaanin magian, sekä yksiavioisuuden ja seksuaalisen vapauden välillä.
Kustantaja: Tammi pokkarit
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789513149123
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |